TIETOA VALOKUVAAJASTA

Kiva, kun löysit sivuilleni!

Hieman vajaa kymmenen vuotta sitten, kun perustin ensimmäisen oman yritykseni, hankin myös ensimmäisen järkkärini kuvatakseni tuotteitani. Huomasin, miten suuri vaikutus huolellisesti mietityillä, laadukkailla kuvilla oli brändini tuomaan mielikuvaan ja tuotteiden houkuttelevuuteen. Valokuvaaminen sitten veikin mennessään ja opettelin niin kuvaamista ja editointia ja jatkuva uuden opettelu jatkuu vahvasti edelleenkin.

Rakastan kuvata kaikkea, missä on ihmisiä, olipa kyseessä sitten ylioppilaskuvat, hääkuvat, perhejuhlat tai yrityksen tapahtuma tai markkinointikuvat. Olen myös erittäin lapsirakas ja ehkä itsekin sen verran lapsellinen tyyppi, että tulemme lasten kanssa kuvauksissa aina mainiosti toimeen ja meillä on kivaa!

Tärkeintä onnistuneiden kuvien lisäksi kaikissa kuvauksissani on asiakaskokemus, se, että kuvaus tuntuu asiakkaasta vaivattomalta, mukavalta ja että asiakas on tyytyväinen lopputulokseen. Haluan kuunnella asiakkaan toiveita, ideoida, miten ne kannattaisi toteuttaa ja ohjata asiakastani tai mallejani mahdollisimman luontevasti kuvaustilanteessa.

Kehitän omaa osaamistani jatkuvasti valokuvaamisen kaikilla osa-alueilla, jotta voin tarjota jatkuvasti laadukasta ja ajan hermolla olevaa valokuvauspalvelua.

Laittelethan minulle matalalla kynnyksellä viestiä joko somekanavieni kautta tai meilitse pinja@pinjasphotography.com.

<3: Pinja